Lidlin parkkipaikalla kerran

FB:n huonekasviryhmässä eräs kirjoittaja kertoi vanhastapojasta, jonka alun isänsä oli tuonut hänen äidilleen 40-luvulla sotilaspukunsa taskussa. Kasvi oli pyörinyt taskun pohjalla viikon tai kaksi, ennen kuin muisti sen antaa. Tuo kaktus oli kasvanut isoksi, kukkinut ahkerasti ja tehnyt runsaasti poikasia. Alkuperäinen kaktus oli jo hävitetty, mutta muutamaa kaktussukupolvea myöhemmin ne yhä kasvoivat perheellään. Poikasia kuulemma tuli lisää riesaksi asti ja niitä oli jo jaettu tutuille ja naapurustoon. Minäkin rohkenin kysyä pientä alkua kaktuksesta, ja niinpä muutamaa viikkoa myöhemmin seisoskelin Lidlin pihalla kuriiria odottelemassa. Kuriirin mukana oli tuon mainitun tarinan vaimo, joka alun aikoinaan mieheltään sai.

Ja mitä sitten sainkaan?!? No, pienen alun. -Ja sen ympärillä paljon paljon isompia ja 3 melkoisen suurta, joista ne kaikki pienet oli saaneet alkunsa. Nuppujakin kasveissa oli, mutta sisälle siirtäminen sai sen unohtamaan kukintahalut.

Wanhan vanhanpojan pojanpojat:

Tässä ruukussa olevat isot kaktukset on kuulemma irrotettu emostaan 1,5 vuotta sitten, joten kasvattajalla on todella kyky kaktuksia kasvattaa. Keväällä nuo kolme suurta pitäisi kuulemma erotella omiin ruukkuihinsa. Toivottavasti viihtyvät meilläkin.

Marraskuun kukkija

En päässyt Suomen Orkideayhdistyksen näyttelyyn Helsinkiin, onneksi sain kaverin käymään puolestani siellä kuvaamassa ja hankintoja tekemässä. Tämän myötä meille muutti Coelogyne lactea, Coelogyne fimbriata, Seridea japonica ja Oncidium Tiny Twinkle 'Jasmin'. Näistä kukassa on mukavan lämpimän ja mausteisen tuoksuinen 'Jasmin', ja eilen huomasin Fimbriatankin avanneen nuppunsa. Istutin Fimbriatan uudelleen viikko sitten, ja epäilin sen möksähtävän niin, ettei kukkia näy vuosiin, joten tämä oli iloinen yllätys.

Oncidium Tiny Twinkle 'Jasmin'

Coelogyne Fimbriata:

Syyskuun kukka

Phalaenopsis equestris kukki elokuusta alkaen koko syyskuun, lokakuun ja vieläkin kasvissa on yksi kukka jäljellä. Ihana valkoinen pikkukukkien pilvi. Tämä alkoi jo vuodenvaihteessa tekemään kukkavanaa, mutta luopui hankkeesta muutaman sentin jälkeen. Tynkä on yhä muuttumattomana, mutta onneksi loppukesästä teki kuitenkin pari uutta vanaa, jotka ehti kukkaan asti. Kuva otettu kukinnan alkuvaiheesta

Nyt kasvi on palannut yläkerran "hautomoon". Kukinta otti ilmeisesti koville ja kasvi pudotti muutamia lehtiään. Nyt se näyttää vähän kurjalta, pitkä varsi ja muutama lehti päässä. Saa nähdä tuleeko siitä enää mitään. Sääli olisi menettää, pidän kovasti noista pienistä valkoisista kukista.

Marrasville

Talvehtimispaikan puutteessa moni kesän kukkija muutti sisälle. Eihän sitä kasvi oikein nukkua osaa kun valo ja lämpö lisääntyy, ja moni lähtikin sen sijaan uuteen kasvuun.

Ensin kukkivat pasuuna, maljaköynnös ja valkoinen bougainvillea.

Pasuunan onnistuin sittemmin palelluttamaan. Siitä jäi vain kara jäljelle, nyt se työstää uusia lehtiä. Tällä hetkellä iloisesti kukkii bougainvillea hauskasti liukuvärjättynä. Lisävalon puolella kukkien suojuslehdet ovat tälle lajikkeelle tyypillisen värisiä, kauimpana valaistuksesta lähes valkoisia.

Salaa kukat (2 kpl) teki länsituulen kukka, en huomannut kukkia edes kastellessani, ennen kuin mies sanoi. Nuppua puskee myös Inkalilja, ja Kannaa katsellessa tuli mieleen oisiko se hyvä joulukukka. Nuppuja ei ole vielä havaittavissa, mutta lehtiä kasvaa kovaa vauhtia. Saunassa kasvaa koristebataatti. Keräsin mukulat kukkapenkistä ja laitoin multaan, ajatuksena vielä ruukut viileään kevättä odottamaan. En ehtinyt, kun nekin innostuivat jo kasvuun.

Lokakuun kukka

Koko syksy on mennyt muille hankkeille, ja vaikka kukka jos toinenkin välillä on yllättänyt, on blogaaminen asiasta jäänyt. Lokakuun kukaksi yksinoikeudella pääsi coelogyne usitana risteymä, joka tuli kevään yhteistilauksessa. Se väsäsi nuppuaan pitkään, ja lopulta aukaisi kukkansa pariksi viikoksi. Tällä hetkellä toinen nuppu pullistelee jo lupaavasti, ja vana jatkaa kasvuaan omaan verkkaiseen tahtiina ainakin kolmannen kukan verran.

Järisyttävä paljastus

Viime lauantaina olin taimivaihtotapahtumassa Vesilahdella, ja viemäni kakku tuntui maistuvan ja reseptiä pyydettiin. Vaikka olin ajatellut jättää sen perinnöksi lapsilleni, taivun nyt sitten laittamaan hyvän kiertämään.
Resepti on toistaiseksi vain päässäni, voi olla hyvä idea kirjoittaa se muistiin, ja täällähän se säilyy.

Kakku sai alkunsa viime joulukuussa, kun halusin yllättää mieheni tosi hyvällä joulukakulla.  Mietin ja pähkäilin ja vähän kokeilinkin, ja lopulta päätin tehdä tribuuttikakun Italiassa vietetyille häillemme, sekä Madeiran lomaa muistellen (Madeiralla kaikessa tuntui käytettävän maracujaa, eli passionhedelmää, ja se maistui perheellemme mehuissa, limuissa, jugurteissa jne.). Viime perjantaina selvisi ettei pintakerrokseen tarvittavaa  mehua enää saakaan, ja toisaalta vaihteluakin jo kaipasi. Tämä uusi, entistä parempi (?) pinta syntyi sitten lauantaiaamuna vähän googlailemalla ja soveltamalla kaapista löytyvistä aineksista.

Olkoon tämä nyt sit nimeltään vaikka Ullan kompensaatiokakku -tarkoitettu rakkaita ilahduttamaan, tai viemään pois huomio vähäisistä taimivaihtovaihtareista ;)

Pohja perus keksipohja:

180 g Digestive-keksejä
75 g voita
murskaa keksit, sekoita joukkoon sulatettu voi, painele irtopohjavuokaan ja vuoka jääkaappiin.

Pannacotta:

5 liivatelehteä
2,5 tl vaniljasokeria / 2 vaniljatankoa
2 dl sokeria
3 dl (laktoositonta) maitoa
5 dl (laktoositonta) kermaa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta maito ja kerma, lisää sokeri ja vanilja. Sekoita tasaiseksi. Puserra liivatteet ja liuota kermaseokseen. Jäähdytä ja kaada varovasti keksipohjan päälle. Jääkaappiin vähintään 4 tunniksi.

Pinta:

3 liivatelehteä
1 ¼ dl sokeria
¼ dl perunajauhoja
2 dl Valio Grandi® FRESH pehmeä sitrus-mehua
1 ½ dl sitruunamehua (2-3 sitruunan mehu)
1 keltuainen
Laita liivatteet kylmään veteen. Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. Sekoita joukkoon appelsiinimehu, sitruunamehu ja keltuainen. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Purista liivatteet ja liuota kuuman kiisselin joukkoon. Jäähdytä tarvittaessa kylmää vesihaudetta hyödyntäen. Kaada  varoen kakun päälle, koristele vaikka karambolasiivuilla tai ananaskirsikoilla ja laita jääkaappiin vähintään 2 tunniksi. (pinnan olisi saanut ehkä jähmetettyä suuremmalla perunajauhomäärällä tai hillosokerilla, mutta oli vähän tilanne päällä enkä enää lähtenyt isompia kokeiluita tekemään)

Nautitaan hyvässä seurassa. -Ja näin todella teimme!

Kuvaa kakusta ei ole, se seuraa kun seuraavan kerran pitää lahjoa, hyvitellä tai harhauttaa jotakuta ;)


PS. Koska kyseessä on viherpäiväkirja, laitetaan kuva vaikka viinirypäleistä. Tämän viinin taimen ostin keväällä kun luulin vanhan kuolleen. Niin ei kuitenkaan käynyt ja uusi on koko kesän odotellut paikkaa löytyväksí, kunnes taimivaihtokasveja istutellessani lopulta senkin sain tökättyä maahan. Ahtaasta taimiruukusta huolimatta yrittää saada satoa aikaiseksi.

Intiaanikesä toi Länsituulenkukan

Viime vuonna marras-joulukuussa sain perhekerhon Annikilta sipuleita, vanhanaikaisesta kasvista jossa on ihana kukka. Muisteli nimeksi Ruoholilja. Aikani googlattuani päädyin kuitenkin Heinäliljaan (Zephyrantes), jota myös Länsituulen kukaksi kutsutaan. Talven kasvattelin siitä sisällä ruukussa, aika huonolla hoidolla. Kasvi näytti lähinnä siltä kun rikkaheinä olisi laitetty ruukkuun. Välillä pääsivät kuivahtamaan, välillä liiankin märäksi. Kesään päästiin kuitenkin hengissä ja istutin sipulit maahan, jossa ovat saaneet olla oman onnensa nojassa. Loppuviikosta huomasin niissä pari nuppua, ja eilen ne aukesi:

Kaunishan sen kukka on, vaikka muuten rikkaruoholta näyttääkin. Kai se on taas talveksi pelastettava sisälle ja jos vaikka ensi vuonna hiukan paremmalle paikalle.

Vanhapoika hempeilee

Pari päivää olen jo odottanut SITÄ tapahtuvaksi minä hetkenä hyvänsä. Iltaisin menen nukkumaan kännykkä käden ulottuvilla, jotta aamulla pääsen heti kuvaamaan jos yön aikana SE on tapahtunut. Pojan kanssa sovittiin, miten menetellään jos SE tapahtuu pojan poissaollessa. Toivoin että tänään olisi ollut SE päivä, kun äiti ja isä olivat käymässä. Vaan ei, antoi odotuttaa, kunnes illalla olin menossa sanomaan hyvää yötä pojalle, ja vilkaisin vielä kerran parvekkeen suuntaan. NYT SE TAPAHTUI:

Avautuminen on täytynyt tapahtua parissa tunnissa, koska pihalta vielä vilkuilin parvekkeelle illalla, ja mitään ei näkynyt.

Kerrassaan upea. Suloinen ja mahtipontinen. Tuoksu on ihana.  Ei tässä nyt oikein malttaisi nukkuakaan, aamulla koko kauneus saattaa olla mennyttä. En tiennyt ihan tarkasti mitä odottaa, mutta onhan tuo kaunotar ja ehdottomasti kaiken odotuksen ja hoivan arvoinen. Ilokseni huomasin, että myös toinen vanhapoika on mahdollisesti puuhaamassa nuppua, samoin tämä nyt kukkiva aikoo ilmeisesti tehdä toisenkin nupun. Vanhapoika - miten arkinen ja vaatimaton nimi tuollaiselle ihanuudelle <3

Siemenistä kukkaloistoon

Jokakeväinen perinne kylvää esikasvatukseen ties mitä, ja sitten tappaa ne unohtamalla kastelun tai tiputtamalla lattialle toteutui tänäkin vuonna. Ja taaskaan ensi vuonna en kyllä kylvä mitään sisälle kuivumaan ja väisteltäväksi!

Kun sisällä ei kasva, ripottelin sitten siemeniä vähän sinne sun tänne. Osa lähti kasvuun, osa ei, ja suurta osaa en muista edes kaivata. Iloisin olen kuitenkin kirjoperhoskukista, joita kutsutaan myös köyhän miehen orkideaksi. Niitä lopulta lähti muutama kasvamaan. Paraatipaikalla kukkii valkoinen näin kauniisti:

Myös ainakin yksi violetti sattui itämään:

Nyt ei ole kuvaa, mutta kasvattelin keväällä Isokirjopeippisekoitusta Limelight & Palisandra. Kävi niin, että kaikki kasvit olikin sitä limelightia, reklamoin ja sain hyvitykseksi pari muutakin pussia, esimerkiksi mustasilmäsusannasekoituksen. Tässä ensimmäiset avautuneet kukat.

Ja vielä vanhan kylvön ensimmäiset kukat. Pari kesää sitten tilasin William Guinnes- akileijan siemeniä. Itse asiassa niistäkään ensimmäisestä erästä ei itänyt yksikään. Reklamoin ja sain uuden pussin, josta monen siirron jälkeen hengissä sinnittelee vielä pari kasvia. Tänä vuonna sain nauttia ensimmäisestä kukinnasta.

Nyt haaveilenkin suuremmasta akileijapenkistä, mutta ehkä se pitää toteuttaa äidin pihalle, omalle ei mahdu. Siemeniä olen kerännyt 4 erilaisesta akileijasta ja kaupasta on 3 pussia odottamassa kylvöään.

Satotoiveita

Avomaakurkut alkaa kypsyä

Kasvihuonekurkkukin aloittaa jo kukintaa

Amppelimansikan paras satokausi on jo takana.

Omenapuu tekee ensimmäiset omenansa

Tomaatteja tulee yllättävän paljon

Pionien aikaa

Viime kesänä/syksynä sain alun kummankin mummulani pihalla kasvavista pioneista. Kumpikaan niistä ei vielä tänä vuonna kukkinut, mutta selvisivät sentään talvesta hengissä. 

Tässä nuppua ja kukkiaan esittelee Duchess de Nemour joka kukki ensin 4 kukalla.

Ukkosmyrsky koitui noiden kohtaloksi.

Sen jälkeen kukki pikkuinen Shirley Temple 2 kukalla.

Kaktusmene(s)tyksiä

Aloitetaan kuulumisilla joka on sekä menestys että menetys, eli keittiöveitsen kohdannut kultasiilikaktus. Jollakin alkukesän kukkienkastelureissulla kurkkasin kaktuskokeilun hattuosan alle ja ilokseni näin juuria pohjassa. En tuolloin kuitenkaan ehtinyt niitä kuvaamaan. Kun sitten heti  muistaessani pari viikkoa myöhemmin menin kameran kanssa yläkertaan, hattupa ei enää noussut mullan pinnasta, niin tukevasti se oli juurtunut! Alaosassa ei sen sijaan näy muutosta mihinkään suuntaan ja kunhan kyllästyn sitä katselemaan, se voitaneen kirjata poistoihin.

Seuraavaksi jumppakaktuksen kuulumiset: pari viikkoa sitten taivutellessaan se lopulta napsahti poikki. En oikein osaa olla pahoillani, koska sen piikit ovat kuin ongenkoukkuja ja täten pidän kasvia melko vaarallisena. Katkennut oksa, 30-40 cm pitkä, on edelleen tallessa ja etsii uutta kotia.

Tämän pikkuisen nappasin naapurilta kukkienkastelureissulla marraskuussa. Vanha kasvi oli tiputtanut useampiakin oksia, joista uskalsin sitten napata 3 lehdykän kokoisen alun. Sepä päättikin ryhtyä kerralla reheväksi kasviksi.

Yllätysten yllätys odotti tänään, kun viikon loman jälkeen kävin parvekkeella katsomassa kasvien kuulumisia. Ensin huomasin että 1,5 vuotta sitten saamani vanhapoika oli tehnyt pari poikasta kylkeensä. Eikä siinä vielä kaikki. Toinen saman ikäinen vanhapoika oli kasvattanut kylkeensä kukkanupun alun!

Kirsikankukkajuhlaa ja sadon kypsyttelyä

Viime vuonna pieni kirsikkapuumme teki 4 kirsikkaa ja niistäkin linnut ehti napata puolet. Tänä vuonna puu yllätti ja kukki valkoisenaan. Monta päivää odotimme sopivan rauhallista hetkeä keväiselle Hanamille eli kirsikankukkajuhlalle. Eihän sellaista koskaan tullut, mutta yhtenä iltana sitten kaadettiin omatekoista raparperimehua kuohuviinilaseihin ja kilisteltiin kirsikoille minkä taaperon perässä juoksemiselta ehdittiin.

Koska sää oli kovin tuulista, yritin aluksi pensselillä käydä hoitamassa pölytystä. Onneksi tuuli iltaisin tyyntyi ja huomattiin kimalaiset hoitamassa työtään. Tehokkaasti hoisikin, puu on valkoisen sijasta muuttumassa pikkuhiljaa punaiseksi.

Harmi kyllä puun kirsikat on melkoisen muikeita, enkä niitä kyllä pysty syömään. Jos ehdimme ennen lintuja, ainakin osa kirsikoista pääsee kotitekoisen liköörin aineksiksi.

Värivikakliivia ja äitienpäiväkukka 2013

Niinhän siinä sitten kävi, että se nuppuja väsännyt kliivia oli juuri niin oranssinpunainen kuin mitä nuput antoi luvan odottaa. Kauniisti sekin kuitenkin kukki, parhaillaan oli auki 10 kukkaa. Tässä kuvassa vasta puolet auki, en ole saanut aikaiseksi ottaa kamerasta kuvia talteen pitkiin aikoihin ja kännykän kuvilla mennään.

Reklamaatiohyvityskukka, eli keltainen vol2 osoittautui villakilpikirvapopulaation kotipesäksi. Kasvi-parka sai niskaansa provadot, alkoholia, mäntysuopaa ja aurinkoa ja murjottaa nyt henkitoreissaan saunassa eristyksissä. Tällä hetkellä pukkaa uutta lehteä eikä vihulaisia näy, mutta kurjaan kuntoon käsittelin puskan, saa nähdä tuleeko siitä enää kasvia ja kestääkö mahdollisia tulevia käsittelyjä.

Alla kukkii äitienpäiväkukka vm 2013 eli valkoinen Inkalilja. Olipa hankalasti löydettävä kasvi! Tosin niitä nyt sitten tuon löydyttyä on näkynyt muuallakin. Ihana kasvi, joka on kukkinut iloisesti koko kesän.

Kevät yllätti viherpeukalon

ja kesä suorastaan räjähti käsiin. Alkukesästä ei ehtinyt (eikä ollut edes intoa) kuvata mitään, saati kirjottaa. Nyt siis kuvapläjäystä kesän ajalta.

Äitienpäivänä huomasin suureksi ilokseni, että Kruunutikankontti, äitienpäivälahja viimevuodelta tuski piippaa pintaan. Kasvi kasvoi nätisti, 6 versolla tuplaten kokonsa, ja lopulta kaksi versoa oli puolivarkain onnistunut tekemään nuput. Tässä nuppu on jo aika pitkällä.

                                         

Nuppu kasvoi ja kasvoi, ja alkoi avautua juuri juhannukseksi. Uhkasin jo jäädä kotiin kukkaa katselemaan. Mökille kuitenkin kävi tiemme. Tässä lämpiää juhannussauna.

mutta onneksi kukinta kesti yllättävänkin pitkään ja ehdin ihailla sitä useita päiviä.

Nyt kukat on jo kuihtuneet, kasvi vielä vihreänä. Jos viime vuotiset merkit pitävät paikkansa, kasvi tuleentuu aika pian ja katoaa penkistä jo ennen syksyä. Ensi vuonna sitten toivotaan paljon uusia versoja ja runsaampaa kukintaa.

Vanhoja poikia piikikkäitä

Kaktukset on meillä virallisesti pojan kasveja, joiden hankinta ja hoito on ulkoistettu äidille. Poika on kuitenkin ylpeä kokoelmastaan ja esittelee sitä mielellään kavereilleen. Ulkomailta osti itselleen matkamuistoksi pussin kaktuksen siemeniä, joista ensimmäisen vuoden kylvöistä saatiin vajaa 10 pikkukaktusta ja nyt on uudet kylvöt itämässä. Alla vuosikkaita siemenkaktuksia, sekä uusia vanhanpojan pistokasalkuja.

                                                                     

Jos kaktukset saisivat valita, ne viettäisivät talvensa valoisassa ja viileässä. Toive, joka rivitalossa on melko vaikea toteuttaa. Viime talven ne viettivät normaalissa huonelämmössä lisävalon vieressä ja saivat vettä muutaman kerran talven aikana. Lopputalvesta keksin, että ikkunan välissä voisi olla sopiva tila sekä kaktuksille että kymbideille. Käytännössä ikkunanväli menee talvella varmaan liian kylmäksi, mutta syksyllä ja keväällä sitä ainakin voi kokeilla ja seurata mittarilla lämpötiloja. Vielä en mittaria virittänyt, mutta vanhat pojat kokeilevat aikaistettua ulkoilukautta ikkunanvälihoidossa. Kuvan vanhat pojat on ollut meillä reilun vuoden. Kaksi niistä on kaveriltani, emokaktus on ollut perheellään ainakin jo 50-luvulla. 2 muuta on äitini työpaikalta. Kukaan ei muista koska ja mistä emokasvi sinne on päätynyt, mutta vanha on sekin. Viime kesän ne viettivät parvekkeella ja kasvoivat melkoista vauhtia.

Vappukukka

Coelogyne speciosa availee nyt nuppuaan. Nuppu oli melkoisen härön näköinen ja kukka jatkaa samalla persoonallisella linjalla. Kai siihen silmä tottuu aikanaan. Kukintajuhla on pidettävä, ja tällä kertaa sitä tulee juhlistettua simalla ja munkeilla, ilmapalloilla ja serpentiinillä. 

Toinenkin kukinta ilmoitti yllättäen tulostaan viime viikolla kun  keltakukkainen Kliivia oli tehnyt lehtien väliin sarjan nuppuja. Olen hoitanut kasvia mahdollisimman väärin: vaihdoin suurempaan ruukkuun ja olen paitsi käännellyt kasvia, myös siirrellyt paikasta toiseen useammankin kerran ja sitten vielä kastelin liikaa. Seuraavan kerran kukka yllätti kun nuput muuttuivatkin oransseiksi. Kaupassa oli mennyt laput ja kasvit sekaisin:

Hieno kukinta on silti varmasti tulossa, ja koska kauppiaan kanssa oli jo ostohetkellä puhetta sekaannuksen mahdollisuudesta, seuraava keltaiseksi arvottu saatiin sopuhinnalla mukaan.

Nyt alkaa näyttää siltä, että kevät saattaa sittenkin tulla myös tänä vuonna! Pihasta katosi viimeisetkin lumet viime viikolla ja krookuksia ja lumikelloja nousee sieltä täältä. Viime kesänä olin jotenkin niin vauvaväsyssä, etten yhtään muista mitä minnekin olen istutellut. Tästä kesästä tulee jännittävä kun saa seurata mitä maasta nousee. Kyllä se pihainto sieltä pikkuhiljaa herää, kasvien kanssa samaa tahtia.

Helokämmekkäjännää

Olen kovin tykästynyt Helokämmeköihin (Coelogyne), vaikka montaa en olekaan vielä käsiini saanut, ja niidenkään vähien kanssa en ihan sinut tunne olevani.

Syksyllä ostin eräältä orkideaharrastajalta coelogyne speciosan jakopalan. Siinä taisi olla 4 pientä bulbia ja viides juuri aloittelemassa kasvuaan. Talven speciosa majaili loisteputkien vierellä ja kasvatti bulbiaan pikkuhiljaa isommaksi. Kevään tullen kasvi alkoi kasvattaa uutta vuosikasvua ja yllätys olikin suuri kun sieltä paljastui kukkanuppu. Kasvi kasvattaa nupun ja uuden lehden samaan aikaan. Oikealta kasvaa vielä toinenkin vuosiverso, mutta se on niin pieni vielä etten sen mahdollisia kukintahaluja uskalla arvailla. Koska kyseessä on pieni yksilö ja kasvin ensimmäinen kukinta, olen hurjan tyytyväinen siihen yhteenkin kukintoon.

Oikeasti Coelogyne speciosa taitaa olla sukunsa helpoimpia lajeja ja sen kukinta olisi  melkeinpä vaikeampi estää kuin saada aikaiseksi. Itse kukkakiin on kai aika vaatimaton, mutta ei mietitiä sitä nyt. Jos tuo tuosta kukaksi asti kehittyy niin sitten pidetään kukkajuhlat ja ollaan niin vihreää peukaloa, että!

Kun oikein etsi ja lähes suurennuslasilla katseli niin Lumikuningattaresta löytyi jo 3 verson alkua. Vieläkin piti vähän hyppiä ja huutaa mies katsomaan. Kasvi ei siis kokenut suurta järkytystä joutuessaan uuteen ruukkuun. Päinvastoin, näyttää hyvinkin nauttivan olostaan, tuntuu levittäytyvän koko ruukun mitalta lokoisampaan asentoon.

Yhtä hyvin muutostaan ei ottanut Coeloyne flaccida, jonka jokin aika sitten jaoin kahteen ruukkuun. Siitä lähtien se on esittänyt enemmän ja enemmän rusinaa. Molempiin osiin jäi kyllä 5-6 bulbia ja yritin toimia mahdollisimman oikein mutta minkäs teet, olisi pitänyt miettiä ennen kuin menin suututtamaan toisen. Kyllä ne vielä enimmäkseen elävältä näyttää, joten katsellaan nyt josko aikanaan leppyisi. Toisen flaccidani siirsin jakamatta isompaan ruukkuun, ja se jatkoi eloaan hyvin tyytyväisen oloisena, muutama uusi verso on silläkin työstettävänä.

Tässä viimeiset helokämmekkäosastolta, nupun kehittymistä ja orkideayhdistyksen kevään yhteistilausta odotellessa. Tiukkaa itsehillintää harjoittaen tilaukseen tuli lopulta vain 4 kasvia, joista 2 helokämmekkää: Coelogynet cristata ja usitana.

Kärsimystä ja kärsimystä

Olen muutaman kerran yrittänyt kasvattaa kärsimyskukkaa (Passiflora caerulea 'Constance Elliot') siemenestä onnistumatta. Päätin luovuttaa kun kaupassa tuli taimi vastaan joten ostin sellaisen. Eilen etsin sopivaa köynnöstukea sekä kaupoista että kirpputoreilta, mutta mitään kivaa ei osunut vastaan. -Onneksi! Tänään muistin parvekkeella olevat Peikonpähkinän oksat ja ne sopivat mielestäni täydellisesti:

Sitten sitä toisenlaista kärsimystä: Olen vaihtanut muutamille kaktuksille mullat tällä viikolla ja viettänyt hetken jos toisenkin nyppien piikkejä käsistäni. Kuvan opuntia oli kasvanut liian isoksi vanhaan ruukkuunsa ja olisi kaatunut ellei olisi nojaillut talvea ikkunaa vasten. Vaatii tyhmyyttä tai masokismia ryhtyä multien vaihtoon yksin. Molempia, kun apuna on 2 pientä istutusassistenttia. Jokatapauksessa, grillipihdit aseenani kannoin kasvin alakertaan ja sain kasvin joten kuten uuteen ruukkuun. Uusi ruukku pysyy hyvin pystyssä, kasvi sen sijaan ei. Toivottavasti se siitä vielä asettuisi kun saa juuret levitettyä ja nestevirtaukset kuntoon. Ellei, pitää nostaa halkaistu anopinjakkara vierelle muistutukseksi siitä, kuinka käy kasveille jotka ei kasva toivotulla tavalla.
Jumppakaktus:

Kaktuksen uudistuskokeilu. Viikon verran itseään kuivatellut Kultasiilikaktus (Echinocactus sp) näyttää nyt tältä. En tiedä oliko liian aikaista, mutta laitoin hattuosan ruukkuun kaktusmullan päälle. Jonkin verran jouduin saksimaan alhaalta piikkejä poikki että sain sen mullan kanssa edes vähän kosketuksiin. En myöskään tiedä pitäisikö tuota nyt jotenkin hoivailla, pussittaa, suihkuttaa, kastella, vai vaan antaa olla.

Synttärikukkia ja kaktuskokeilua

Samoihin aikoihin kuin edellisen kirjoituksen venuksenkenkä alkoi väsätä nuppuaan, alkoi myös viime vuonna appivanhemmilta saatu perhoskämmekkä (Phalaenopsis) tehdä uutta haaraa kukkavanaan. Ensimmäinen kukka avautui helmikuun alussa ja kukat ovat vielä tallella. Kukat ovat suuria, leveys lähes 11 cm.

Tänä vuonna sain tytöltä suloisen Paavalinkukan (Saintpaulia), jota nyt parhaani mukaan hoitelen. Vielä se ainakin kukkii iloisena, mutta saa nähdä miten onnistun uudelleenkukittamisen kanssa.

Ostin lapsille kauan sitten anopinjakkaran eli kultasiilikaktuksen  (Echinocactus grusonii). Se vietti muutaman ensimmäisen talvensa pohjoisikkunalla patterin päällä ja taisi saada vettäkin silloin tällöin. Valonpuutteen takia sen muoto muuttui päärynämäiseksi, eikä se siitä tule enää paremmaksi muuttumaan. Joku aika sitten luin, että ainakin pallokaktuksia voi uudistaa leikaamalla ne poikki, kuivattamalla haavapinnan umpeen ja laittamalla hattuosan multaan arpi alaspäin. Sen pitäisi juurtua siihen, samalla kun juuriosan pitäisi alkaa muodostaa poikasia. Mistään ei osunut silmään voiko niin tehdä myös kultasiilikaktuksille, mutta jonkun aikaa ajatusta kypsyteltyäni tänään ryhdyin kokeilemaan.

Nyt sitten toivotaan parasta. Mahdollisesti olen pojalle velkaa kaktuksen, aika näyttää.