Vanhoja poikia piikikkäitä

Kaktukset on meillä virallisesti pojan kasveja, joiden hankinta ja hoito on ulkoistettu äidille. Poika on kuitenkin ylpeä kokoelmastaan ja esittelee sitä mielellään kavereilleen. Ulkomailta osti itselleen matkamuistoksi pussin kaktuksen siemeniä, joista ensimmäisen vuoden kylvöistä saatiin vajaa 10 pikkukaktusta ja nyt on uudet kylvöt itämässä. Alla vuosikkaita siemenkaktuksia, sekä uusia vanhanpojan pistokasalkuja.

                                                                     

Jos kaktukset saisivat valita, ne viettäisivät talvensa valoisassa ja viileässä. Toive, joka rivitalossa on melko vaikea toteuttaa. Viime talven ne viettivät normaalissa huonelämmössä lisävalon vieressä ja saivat vettä muutaman kerran talven aikana. Lopputalvesta keksin, että ikkunan välissä voisi olla sopiva tila sekä kaktuksille että kymbideille. Käytännössä ikkunanväli menee talvella varmaan liian kylmäksi, mutta syksyllä ja keväällä sitä ainakin voi kokeilla ja seurata mittarilla lämpötiloja. Vielä en mittaria virittänyt, mutta vanhat pojat kokeilevat aikaistettua ulkoilukautta ikkunanvälihoidossa. Kuvan vanhat pojat on ollut meillä reilun vuoden. Kaksi niistä on kaveriltani, emokaktus on ollut perheellään ainakin jo 50-luvulla. 2 muuta on äitini työpaikalta. Kukaan ei muista koska ja mistä emokasvi sinne on päätynyt, mutta vanha on sekin. Viime kesän ne viettivät parvekkeella ja kasvoivat melkoista vauhtia.

Vappukukka

Coelogyne speciosa availee nyt nuppuaan. Nuppu oli melkoisen härön näköinen ja kukka jatkaa samalla persoonallisella linjalla. Kai siihen silmä tottuu aikanaan. Kukintajuhla on pidettävä, ja tällä kertaa sitä tulee juhlistettua simalla ja munkeilla, ilmapalloilla ja serpentiinillä. 

Toinenkin kukinta ilmoitti yllättäen tulostaan viime viikolla kun  keltakukkainen Kliivia oli tehnyt lehtien väliin sarjan nuppuja. Olen hoitanut kasvia mahdollisimman väärin: vaihdoin suurempaan ruukkuun ja olen paitsi käännellyt kasvia, myös siirrellyt paikasta toiseen useammankin kerran ja sitten vielä kastelin liikaa. Seuraavan kerran kukka yllätti kun nuput muuttuivatkin oransseiksi. Kaupassa oli mennyt laput ja kasvit sekaisin:

Hieno kukinta on silti varmasti tulossa, ja koska kauppiaan kanssa oli jo ostohetkellä puhetta sekaannuksen mahdollisuudesta, seuraava keltaiseksi arvottu saatiin sopuhinnalla mukaan.

Nyt alkaa näyttää siltä, että kevät saattaa sittenkin tulla myös tänä vuonna! Pihasta katosi viimeisetkin lumet viime viikolla ja krookuksia ja lumikelloja nousee sieltä täältä. Viime kesänä olin jotenkin niin vauvaväsyssä, etten yhtään muista mitä minnekin olen istutellut. Tästä kesästä tulee jännittävä kun saa seurata mitä maasta nousee. Kyllä se pihainto sieltä pikkuhiljaa herää, kasvien kanssa samaa tahtia.

Helokämmekkäjännää

Olen kovin tykästynyt Helokämmeköihin (Coelogyne), vaikka montaa en olekaan vielä käsiini saanut, ja niidenkään vähien kanssa en ihan sinut tunne olevani.

Syksyllä ostin eräältä orkideaharrastajalta coelogyne speciosan jakopalan. Siinä taisi olla 4 pientä bulbia ja viides juuri aloittelemassa kasvuaan. Talven speciosa majaili loisteputkien vierellä ja kasvatti bulbiaan pikkuhiljaa isommaksi. Kevään tullen kasvi alkoi kasvattaa uutta vuosikasvua ja yllätys olikin suuri kun sieltä paljastui kukkanuppu. Kasvi kasvattaa nupun ja uuden lehden samaan aikaan. Oikealta kasvaa vielä toinenkin vuosiverso, mutta se on niin pieni vielä etten sen mahdollisia kukintahaluja uskalla arvailla. Koska kyseessä on pieni yksilö ja kasvin ensimmäinen kukinta, olen hurjan tyytyväinen siihen yhteenkin kukintoon.

Oikeasti Coelogyne speciosa taitaa olla sukunsa helpoimpia lajeja ja sen kukinta olisi  melkeinpä vaikeampi estää kuin saada aikaiseksi. Itse kukkakiin on kai aika vaatimaton, mutta ei mietitiä sitä nyt. Jos tuo tuosta kukaksi asti kehittyy niin sitten pidetään kukkajuhlat ja ollaan niin vihreää peukaloa, että!

Kun oikein etsi ja lähes suurennuslasilla katseli niin Lumikuningattaresta löytyi jo 3 verson alkua. Vieläkin piti vähän hyppiä ja huutaa mies katsomaan. Kasvi ei siis kokenut suurta järkytystä joutuessaan uuteen ruukkuun. Päinvastoin, näyttää hyvinkin nauttivan olostaan, tuntuu levittäytyvän koko ruukun mitalta lokoisampaan asentoon.

Yhtä hyvin muutostaan ei ottanut Coeloyne flaccida, jonka jokin aika sitten jaoin kahteen ruukkuun. Siitä lähtien se on esittänyt enemmän ja enemmän rusinaa. Molempiin osiin jäi kyllä 5-6 bulbia ja yritin toimia mahdollisimman oikein mutta minkäs teet, olisi pitänyt miettiä ennen kuin menin suututtamaan toisen. Kyllä ne vielä enimmäkseen elävältä näyttää, joten katsellaan nyt josko aikanaan leppyisi. Toisen flaccidani siirsin jakamatta isompaan ruukkuun, ja se jatkoi eloaan hyvin tyytyväisen oloisena, muutama uusi verso on silläkin työstettävänä.

Tässä viimeiset helokämmekkäosastolta, nupun kehittymistä ja orkideayhdistyksen kevään yhteistilausta odotellessa. Tiukkaa itsehillintää harjoittaen tilaukseen tuli lopulta vain 4 kasvia, joista 2 helokämmekkää: Coelogynet cristata ja usitana.

Kärsimystä ja kärsimystä

Olen muutaman kerran yrittänyt kasvattaa kärsimyskukkaa (Passiflora caerulea 'Constance Elliot') siemenestä onnistumatta. Päätin luovuttaa kun kaupassa tuli taimi vastaan joten ostin sellaisen. Eilen etsin sopivaa köynnöstukea sekä kaupoista että kirpputoreilta, mutta mitään kivaa ei osunut vastaan. -Onneksi! Tänään muistin parvekkeella olevat Peikonpähkinän oksat ja ne sopivat mielestäni täydellisesti:

Sitten sitä toisenlaista kärsimystä: Olen vaihtanut muutamille kaktuksille mullat tällä viikolla ja viettänyt hetken jos toisenkin nyppien piikkejä käsistäni. Kuvan opuntia oli kasvanut liian isoksi vanhaan ruukkuunsa ja olisi kaatunut ellei olisi nojaillut talvea ikkunaa vasten. Vaatii tyhmyyttä tai masokismia ryhtyä multien vaihtoon yksin. Molempia, kun apuna on 2 pientä istutusassistenttia. Jokatapauksessa, grillipihdit aseenani kannoin kasvin alakertaan ja sain kasvin joten kuten uuteen ruukkuun. Uusi ruukku pysyy hyvin pystyssä, kasvi sen sijaan ei. Toivottavasti se siitä vielä asettuisi kun saa juuret levitettyä ja nestevirtaukset kuntoon. Ellei, pitää nostaa halkaistu anopinjakkara vierelle muistutukseksi siitä, kuinka käy kasveille jotka ei kasva toivotulla tavalla.
Jumppakaktus:

Kaktuksen uudistuskokeilu. Viikon verran itseään kuivatellut Kultasiilikaktus (Echinocactus sp) näyttää nyt tältä. En tiedä oliko liian aikaista, mutta laitoin hattuosan ruukkuun kaktusmullan päälle. Jonkin verran jouduin saksimaan alhaalta piikkejä poikki että sain sen mullan kanssa edes vähän kosketuksiin. En myöskään tiedä pitäisikö tuota nyt jotenkin hoivailla, pussittaa, suihkuttaa, kastella, vai vaan antaa olla.

Synttärikukkia ja kaktuskokeilua

Samoihin aikoihin kuin edellisen kirjoituksen venuksenkenkä alkoi väsätä nuppuaan, alkoi myös viime vuonna appivanhemmilta saatu perhoskämmekkä (Phalaenopsis) tehdä uutta haaraa kukkavanaan. Ensimmäinen kukka avautui helmikuun alussa ja kukat ovat vielä tallella. Kukat ovat suuria, leveys lähes 11 cm.

Tänä vuonna sain tytöltä suloisen Paavalinkukan (Saintpaulia), jota nyt parhaani mukaan hoitelen. Vielä se ainakin kukkii iloisena, mutta saa nähdä miten onnistun uudelleenkukittamisen kanssa.

Ostin lapsille kauan sitten anopinjakkaran eli kultasiilikaktuksen  (Echinocactus grusonii). Se vietti muutaman ensimmäisen talvensa pohjoisikkunalla patterin päällä ja taisi saada vettäkin silloin tällöin. Valonpuutteen takia sen muoto muuttui päärynämäiseksi, eikä se siitä tule enää paremmaksi muuttumaan. Joku aika sitten luin, että ainakin pallokaktuksia voi uudistaa leikaamalla ne poikki, kuivattamalla haavapinnan umpeen ja laittamalla hattuosan multaan arpi alaspäin. Sen pitäisi juurtua siihen, samalla kun juuriosan pitäisi alkaa muodostaa poikasia. Mistään ei osunut silmään voiko niin tehdä myös kultasiilikaktuksille, mutta jonkun aikaa ajatusta kypsyteltyäni tänään ryhdyin kokeilemaan.

Nyt sitten toivotaan parasta. Mahdollisesti olen pojalle velkaa kaktuksen, aika näyttää.